perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pentu-uutisia ja treeniä.

Torstain treeneissä oli luvassa 2 luokan rata-treeniä. Oli kiva menevä rata missä oli omat pikku jujunsa. Me tehtiin Vilnan kanssa puoli rataa ja palkkaus sitten loppu rata. Keinu oli puolessa välissä rataa, joka me jätettiin radalta ihan suosiolla pois. Sitä pitää treenata vielä yksittäisenä esteenä. Olisi muuten ollut lento-keinujen paikka.
Kepit oli myös ekaa kertaa meillä radalla ja ai että.. Se on kehittynyt aivan valtavasti!
Sillä alkaa jo olemaan radanluku taitoa, se irtoaa tosi hyvin ja myös lähtee eteen tosi hyvin.
Putki/puomi ja putki/A erotteluita täytyy treenata, sillä tahtoo nuo kontaktit kovasti vetää neidin puoleen.
Itsekkin pystyy pikkuhiljaa keskittymään ohjaamiseen, ollut hirveän epävarma ja kyttään liikaa koiraa, että tuleeko se sieltä, vai lähteekö se vetelemään omiaan. Jolloinkaan myös minun ohjaukset menee ihan metsikköön. Siitäkös se koira vasta sekaisin menee..

Pennutkin ovat jo paria päivää vaille 6 viikkoisia. Tässä alkaa jo pikku hiljaa paniikki iskemään. Vieläkään en tajua, että tänne on todellakin pentu tulossa taloon.
Kävivät tänään pentu tarkissa ja tytöt olivat ok! Vielä olisi silmäpeilaus edessä, jolloin tulee se todellinen varmuus pennusta.
Mitään sen kummempia tavaroita ei ole tarvinnut hankkia. Muuta kuin hihna ja kaulapanta. Ja tietty pennun ruoat, mutta sen nyt kerkeää.

Kuitenkin täältä kämpästä on mystisesti kadonnut jo kaikki matot lattialta, ja alettu tekemään "pentu-ystävällistä" kotia. Että kyllä se siellä jossakin ali-tajunnassa tämä uusi tulokas siltikin on ;).

Vieläkin aijon pysyä salamyhkäisenä, mutta voin sentään paljastaa miettimiäni nimivaihtoehtoja tytölle; Rhea, Faina, Nox, Leia, Zona, Riika, Noia..
Ken vielä tietää, mikä hänen nimeksi päätyykään.

2 kommenttia:

  1. Miten olis Riika..sopis Vilnan kanssa? Kun ovat kumpikin naapurivaltioiden pääkaupunkeja.. ehottelee näsäviisas leenuska-täti :-D

    VastaaPoista