maanantai 21. heinäkuuta 2014

Hellettä taas pukataan. Aamusta iltaan paahtavan kuumaa, itsellä ei tee mieli olla ulkona. Koiratkin nukkuvat paljon näissä helteissä. Vilnan kanssa parin viikon sisällä käyty vain ohjatuissa agi-treeneissä, sekä treenattu malttia ja rauhassa olemista jos touhuan pennun kanssa.
Leikitty ja uitu..
Neidillä alkoi myös juoksut joten kyläily reissutkin jäävät sen osalta välistä missä uroskoiria löytyy.
Rea taas treenaa ihan arkisia asioita. Kynsienleikkuuta, harjausta, tassukarvojen leikkaamista ja muita toimenpiteitä.
Pöydällä seisomista, kontaktia, luoksetuloa, ja yksinolemista.
Yritän mahdollisimman paljon Vilnaa ottaa mukaan, jotta osaisi olla ilman Vilnaakin.
Kaupungilla käydään hälinässä pyörimässä, tervehditään Rean mielestä niin ihania ohikulkijoita.
Kyläilty ja saatu uusi koirakaveri.

Syksyä ja ruskaa, ilmojen viilenemistä ja sääskien poismenoa odotellessa.



Vuoden lopussa meidän seuraan on tulossa Vappu Alatalon hyppytekniikka koulutus. Sinne mennään ellei mutkia tule matkaan. Jos joku tätä lukevalla sattuu olemaan kokemuksia Vapun koulutuksesta, niin saa kertoa :)
Tätä odotetaan innolla!

lauantai 19. heinäkuuta 2014

 
Tässä on Rea, Pikikuonon Hot Pätkis.

Viikko sitten käytiin Sarilta hakemassa tämä neiti kotiin. Tää neiti on ollut alusta saakka minun lemppari, mutta tehtiin sitten lopullinen päätös paikanpäällä. Puoltoista tuntia pentujen pallottelua takana ja tämä tyttö pysyi minun suosiossa.
Vilnahan oli meillä mukana reissussa, sama kasvattaja hälläkin. Rea jolkutteli koira laumassa Vilnan perässä, joten kai sekin oli valinnut Vilnan kaverikseen ;)

Luonne on aivan täysi 10!
Taistelutahtoinen, repii, riuhtoo leluja. Puruote on erinomainen! (Ainakin nilkkoihin iskiessään).
Rohkea, menee itsenäisesti tutkimaan uusia asioita. Kontaktihaluinen ja sopivasti ahne.
Sain sitä mitä halusin.

Vilna oli 2 päivää kuin myrsynmerkki pennulle. Jatkuvasti hampaat irvessä, muristen ja yritti nappailla pentua. Ruoka aika oli pahinta, ja ei hyväksynyt pentua yhtään lähelleen.
Yks aamu sitä tuli herättyä Vilnan "leikkimis-murinaan". Painivat pennun kanssa ja saivat hepuli juoksuja ympäri asuntoa.
Vilnankin sydän suli Realle viimein <3
 




 

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mökkeilyä, kuumaa ilmaa ja mm-joukkuekarsinnat


Vilna mökillä
Käytiin 2 viikkoa takaperin seuraamassa Rovaniemellä agilityn maajoukkuekarsintoja. Siellä oli aivan upeita koirakoita ja oli aivan loistava meininki.
Pakko kyllä sanoa että maksien suoritukset on jotakin niin jännää katseltavaa! Varsinkin nämä superbortsut, kyllä siinä hakkasi aina sydän, kun tuli läheltä piti tilanteita.
Mutta oli siellä aivan hulvattoman taitavia ohjaajia! Siellä tuli nähtyä muutama maksikoiran aivan häkellyttävä suoritus. Se ohjaus sujui kun tanssi ja oli hiiren hiljaista. Ainut mitä kuuli hänen sanovan oli putki-jarrussa koiran nimen. Ja nollia ropisi.. Ja myös irtosi heille paikka Suomen maajoukkueeseen!
Treeni into kasvoit maksimiin, ja jos joskus minustakin tulisi yhtä taitava! (heh-heh. :D)

Mitäpä muuta, hellettä piisaa.. Joka viikonloppu ollaan oltu milloin missäkin. Mökillä vietettiin viimeksi ja siellähän sai koirat taas temmeltää toistensa kanssa koko viikonlopun. Mutta sekin temmeltäminen loppui siihen, kun pieni kyynpoikanen löydettiin pihalta. HYI!
Ilman tarkan tarkkaa valvontaa ei koirat pihalla saaneet enää olla, ja pysyttiin vain leikatulla nurmikolla.

Tulevana viikonloppuna me suuntaamme kohti Jyväskylää. Rhea tytön on aika kotiutua!