sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Sairas koira

Vilnan treenikuulumiset, ensimmäinen kisa postaus, vaihtuukin nyt yllättäen sairaus postaukseksi.

Eilen aamulla, Vilna sohvalle ja kuuluu hirveä naksahdus. Koira kolmijalkainen hetken aikaa. Tietty heti tarkastin jalan, ei löytynyt mitään kipukohtaa eikä ravissa mitään moitittavaa. Paitsi ei mielellään laukkaa.
Tämä naksahdus kuului vielä aamunaikana kaksi kertaa lisää, jonka jälkeen liikkui muutaman askeleen verran kolmella jalalla. Jalat paineltu läpi, ei reagoi mihinkään.

Heti kolahti päähän patellaluksaatio ja pahuksen kinnervika. Törmännyt viime aikoina kirjoituksiin, missä saman tyyppiset oireet koirilla. Ja lopulta on diagnosoitu akillesjänteen luksaatio..

Päivän aikana Vilna ei hyppinyt sohville laisinkaan kylässä, eikä tervehtinyt normaaliin hyppy-pomppu-koikka-loikka tapaansa.
Lauantai iltana, toinen kinner tuntui aavistuksen turvonneelta..
Siitäpä se ilo sitten totaalisesti repesi..  Suututtaa, surututtaa, ärsyttää..

Tänä aamuna Rea yritti alkaa kisuamaan Vilnan kanssa, joka otti nopeat hatkat. Jalka naksahti ja nosti taas toisen takajalan ylös. Sitten se vältteli Reaa hetken. Kintereessä edelleen pientä turvotusta. Venytteli itsensä normaaliin tapaan. Illalla kirputteli kintereet.
Huomenna pääsee vihdoin soittamaan ell, mutta pirut kinnerviasta on ehditty jo maalata seinille!


1 kommentti:

  1. Tsemppiä teille! Toivottavasti ei olisi kyse kinnerviasta, vaikka ainahan niin tulee heti ajateltua, kun sheltillä on jotain ongelmia takajalkojen kanssa...

    VastaaPoista